Ruusunen

2004

Arjen alkemiaa trilogian toinen osa, Ruusunen, tutkii ihmisen vanhenemista, vanhuuden logiikkaa ja luopumista. Vanhojen naisten joukosta Partanen löytää Ruususen hyvät haltijakummit, joilla on kyky jakaa kokemuksiaan ja viisauttaan lahjaksi muille.

Ruusunen käsittelee olemisen haurautta ja ihmisen vahvuutta. Sarja sai alkunsa lukuisissa keskusteluissa 75-90 -vuotiaiden naisten kanssa talvella 2003. Tuloksena syntyi viisaiden vanhusten hopeoituja kuvitteellisia muotokuvia. Niissä Partanen luotaa sitä, mikä on virkeän vanhuuden salaisuus, elämän eliksiiri, viisasten kivi. Teoksissa yhdistyy perinteinen käsinevedostettu mustavalkokuva, ikonien hopeoimistekniikka sekä Partasen valokuvataiteelle ominainen kolmiulotteisuuden illuusio.

Oppiakseen tuntemaan vanhuuden Partanen alkoi käydä yhdentoista vanhemman naisen luona – kylässä, niin kuin vanhemmilla ihmisillä on tapana sanoa – juttelemassa kerta toisensa jälkeen. Kunkin kanssa puhuttiin siitä, mikä hänelle itselleen oli tärkeintä. Elämän vaiheista. Iloista ja suruista, täyteydestä ja kivuista. Ystävyydestä, seksuaalisuudesta, kirjallisuudesta. Niin luontevasti ja konstailematta kuin melkein sata vuotta elänyt kypsä ihminen toiselle ihmiselle puhuu.

Keskustelujen kautta myös Ruusunen-teossarjan muoto alkoi hahmottua. Partanen kuvasi naisia heidän omissa kotiympäristöissään. Hän käytti mustavalkoista filmiä, suurta negatiivikokoa ja studiovaloja, sillä ne tuntuivat iäkkäiden ihmisten kanssa yhtä itsestään selviltä välineiltä kuin snapshot-kuvat lapsiperheiden kanssa. Ideoista keskusteltiin ja niitä muokattiin. Jälleen alkuperäisten kuvien taustat leikkautuivat pois ja kuviin jäi vain oleellisena pidetty. Kuvia yhdistää hopeametallitausta, teemaa hopeanharmaa sävymaailma. Silti jokainen valokuva on ensisijaisesti kohteensa kuva, hänen muoto- ja maailmankuvansa heijastuma.

Vanheneminen tuntuu ruumiissa ja näkyy ulospäin. Sielu ei kuitenkaan vanhene, se kasvaa. Pitkä elämä laajentaa avaruutta. Se opettaa suvaitsevaisemmaksi, lempeämmäksi ja vapaamie­lisemmäksi. Jaana Partasen Ruusunen kasvoi haltijakummien viisaudesta, heidän elämänkokemuksensa lahjasta. Työn jälkeen Partasen kuvaamat naiset jäivät hänelle ystäviksi, mutta uusi aika toi uudet projektit. Vanhuuden teema jätti hänet rauhaan kuitenkin vasta sen jälkeen, kun Kristallikaupunki oli syntynyt.

Kristallikaupunki

2004, 3-osainen videoinstallaatio, luuppautuva

Kristallikaupunki on haurauden kauneudesta puhuva video-installaatio. Se muodostuu vanhoista, käytetyistä ja kullatuista lasiastioista, joissa on säröjä, naarmuja ja halkeamia. Videoteoksessa astiat kaatuvat, murenevat, eheytyvät ja nousevat taas.

Videolla hansikkaisiin vuoratut valkoiset sormet astuvat varovasti eteenpäin sirpaleraunioissa. Teos on saanut alkunsa maailmaa mullistaneesta Irakin sodasta, yhden vanhan ja hauraan kulttuurin tuhosta. Kristallikaupunki leikkaa samaa tuhon estetiikkaa kuin Uudestaan-videoteos: ihminen rakentaa ja aika hajottaa, uudestaan ja uudestaan.