Jaana Partanen

Utelias onnellinen

Olen tutkija ja alkemisti. Ihmettelen elämää loputtomasti. Suurin osa ajastani kuluu tieteen ja ihmisten tutkimiseen, kuuntelemiseen ja tarkkailuun. Toisinaan huomaan tekeväni johtopäätelmiä, toisinaan olen vain havainnoija. Taide on tapani käsitellä kohtaamani elämä ja kertoa siitä. Se on ilma jota hengitän, mutta todeksi se tulee vasta, kun näen, että joku muu kokee sen omakohtaisesti. Kun joku pysähtyy ja huomaa jotain, joka on aina ollut.

 

Vaikeinta lienee pysähtyä. Pysähtyä edes hetkeksi, jotta huomaisimme kuinka pitkälle olemme tulleet, vaikka emme olekaan menossa minnekään. Elämä on nyt. Ei ole muuta. Vai onko?

 

Olipa kyseessä näyttelykokonaisuus tai yksittäinen taideteos, on metodini yksinkertainen: annan uteliaisuuteni johdattaa minua. Se on itse itseään ruokkiva energia, joka johtaa aina jonkin uuden äärelle.

Taiteilijaurani virstanpylväät koostuvat trilogiasta – näin olen päättänyt. Kolmen näyttelyn kokonaisuus koostuu Arjen Alkemiasta ja Mielen Alkemiasta, jotka olen jo melkein tehnyt, sekä Avaruuden Alkemiasta, joka tulee olemaan viimeinen teokseni. Teokset koostuvat videoista, installaatioista, valokuvista, dokumenteista ja monista muista tekniikoista.

 

ETUSIVU

 

 

Taiteilijan biografia

Taiteilija Jaana Partanen (s. 3. huhtikuuta 1967) asuu ja työskentelee synnyinkaupungissaan Kuopiossa Pohjois-Savossa. Hän on naimisissa arkkitehti Heikki Lamusuon kanssa ja heillä on yksi tytär. Jaana ja Heikki johtavat suunnittelu- ja arkkitehtitoimisto Partanen & Lamusuo Oy:tä, yhdistäen saumattomasti arkkitehtisuunnittelun taide- ja muotoiluosaamisen kanssa. Jaana toimii taiteellisena johtajana, sekä toteuttaa taideteoksia niin yksityis- kuin yritysasiakkaille.

Partanen opiskeli valokuva-, elokuva- ja kuvataidetta Taideteollisessa korkeakoulussa Helsingissä sekä Barcelonan yliopistossa. Vuonna 1997 hän valmistui taiteiden maisteriksi. Hänen teoksiaan on viimeisen viidentoista vuoden aikana nähty lukuisien yksityis- ja yhteisnäyttelyiden ohella kansainvälisillä festivaaleilla.

Jaanan tunnetuimmat laajat teoskokonaisuudet – Arjen alkemiaa, Mielen Alkemiaa ja Avaruuden alkemiaa – muodostavat trilogian. Niiden aiheet tutkiskelevat ihmisen olemuksen syvyyttä, kaikkein sisimpiä salaisuuksia: Vaipuneita ajatuksia ja hartaita toiveita, jotka johdattavat elämäämme. Jaana käyttää teoksissaan uutta teknologiaa luoden mukaansatempaavia mielikuvia, joissa uusi ja vanha maailma yhdistyvät. Hän luo näkyviksi ne näkymättömät voimat, jotka pyörittävät elämäämme.

 

Lataa Jaana Partasen CV

 

Blogijuttujamme vuosilta 2012-2018 löydät täältä: artblog.pa-la.fi

Ota yhteyttä

Jaana Partaseen

Partanen & Lamusuo Oy